Main menu:

Site search

Categories

Archive

Meta

JusSin OOo-blogi

Archive for May, 2007

OOo:n sivunumero-ongelma

Useat uudet OOo:n käyttäjät ovat aiheellisesti ihmetelleet (esim. Suomi24 keskustelupalstalla) OOo:n sivunumeroiden asettamistapoja. Kuinka saada aikaiseksi raportti, jonka sivunumerointi alkaa vasta ensimmäiseltä tekstisivulta ja jossa myös sisällysluettelo näyttää tämän oikein?
Tämähän on pulma myös useille MS Wordin käyttäjille. Olen tässä loppukevään mittaan useampaan kertaan joutunut toteamaan, että opiskelijat eivät saa tuota sivunumerointia asetettua oikein Wordinkään puolella. […]

Valomerkki lähestyy

OOo:n kehityksen kannalta vuosi vuodelta tärkeämmäksi ovat tulleet OOo -konferenssit. Seuraava järjestetään syyskuussa Barcelonassa. Esitelmäkutsuja on sadellut jo jonkin aikaa, ja nyt muistutetaan että jos haluaa päästä puhumaan, niin ehdotukset puheenvuoroiksi tulee jättää kesäkuun ensimmäiseen päivään mennessä. Itse olen tuon konferenssin aikana työn raskaan raataja, enkä pääse liikenteeseen. Mutta toivottavasti Suomesta pääsee muita lähtemään: suomentaja […]

Microsoftin standardit - lyhyt oppimäärä

Pavel Janikin blogissa on hauska kuva Microsoftin oman “avoimen” standardin spesifikaatioista. Kirjan kuljettamiseen tarvitaan kunnon kärryt, on siinä sen verran painoa. Sisällöstä painoarvoa kannattaa Pavelin mukaan sen sijaan epäillä vahvasti. Microsoftin viimeaikaiset uhkailut patenttihaasteilla Linux-käyttäjiä kohtaan osoittavat, että MS:n “avoimuudessa” on yleensä oma lehmä ojassa. Vähän tällaistahan ennakoin kun tuolla aikaisemmin mietin […]

OpenOffice.org 2.2.1 RC2 jakelussa

OOo:n väliversio 2.2.1 näyttää etenevän hyvin aikataulussa. Ehdokasversio kakkonen (RC2) on tullut jakeluun, joten innokkaat siitä vaan kokeilemaan.
Ehdotin jo tuolla aikaisemmin, ja toistan nyt saman ehdotuksen, että kannattaa käyttää näitä kolminumeroisia versioita, jos haluaa todella vakaan ohjelman. Päivitys 2.2:een toi kyllä lähes moitteettoman version, mutta joitakin pieniä mokia tuli myös. Tässä 2.2.1 päivityksessä ei siis […]

Onnea, Ubuntu Suomi

Ubuntun suomalainen yhteisö on ollut esimerkillisen aktiivinen ja kannustava, ja tämä asenne palkitaan. Ubuntu Suomen foorumilla on nyt yli 5000 käyttäjää, joka on hieno saavutus. Linuxin ja myös OOo:n käyttäjien määrää on vaikea arvioida, kun ohjelmat ovat ilmaisia ja niitä voi ladata ja hankkia mistä vaan. Ubuntun ja vastaavien (esim. Raja-antura) foorumeiden rekisteröityneiden käyttäjien […]

OOo:n julkaisuaikataulu täsmentyi

OOo yhteisössä on jo jonkin aikaa keskustelu versionumeroinnista ja siitä mikä on seuraava askel syksyllä ilmestyvän 2.3:n jälkeen. Nyt tuohon näyttää tulleen jonkinlaista täsmennystä.
OOo:n seuraavat versiot ovat:
- 2.2.1, joka ilmestyy alkukesästä ja jonka ehdokasversio on jo jakelussa,
- 2.3, joka ilmestyy syyskuussa. Tässä versiossa on odotettavissa ainakin grafiikan käsittelyn puolella uusia ominaisuuksia,
- 2.3.1, […]

OOo:n kotisivut päivittyivät

OOo:n kotisivut päivitettiin tuossa Vapun tietämillä, niin että ne olivat päivän pari pois aktiivisesta liikenteestä. Kyseessä näyttää olleen vain jonkinlainen suuren luokan varmuuskopiointi, sillä mitään varsinaisesti uutta ei päivityksen jälkeen sivuille putkahtanut. Eivät sivut silti ihan kuolleet ole. Sivupalkin linkkejä kannattaa seurata aktiivisesti ja vilkuilla sivuja säännöllisesti. Support välilehti on kehittynyt ja kasvanut jo todelliseksi […]