OOo:n käyttäjämääristä
Avointen ohjelmien käyttäjämäärien täsmällinen arviointi on aina vaikeaa, koska ohjelmia voidaan jaella vapaasti monin eri tavoin. Silti jotain estimaatteja voidaan esittää.
Ohjelmien latausmäärät nettisivuilta antavat jonkinlaista suuntaviittaa. SUN ilmoittaa, että sen StarOfficea on ladattu yli 60 miljoonaa kappaletta. OOo:n kotisivuilta latauksia on tehty n. 75 miljoonaa kappaletta. Näin saadaan yli 135 miljoonaa latausta. Käyttäjämäärä on kuitenkin tätä pienempi, sillä lukuun sisältyvät uusien ohjelmaversioiden päivityslataukset. Kaikki ladatut eivät myöskään päädy aktiiviseen käyttöön.
Toisaalta käyttäjien mahdollista määrää nostavat muut erilaiset jakelukanavat. Yritykset jakelevat itse omat ohjelmistonsa, joten edellä esitetty luku kertoo lähinnä yksityiskäyttäjien määrän kehityksestä. OOo on vakiinnuttanut joissakin maissa asemansa pien- ja keskisuurten yritysten käytössä 5-10 % markkinaosuudella.
Tuon lisäksi OOo sisältyy useiden tietotekniikka-lehtien cd-rom paketteihin.
Myös lähes kaikki Linux-jakelut sisältävät nykyisin OOo:n, hieman muunneltuina versioina. Linux työpöytien tarkkaa käyttäjämäärää ei tunneta, mutta pari vuotta sitten puhuttiin 30 miljoonasta käyttäjästä. Luku ei ole varmaankaan tästä pienentynyt.
Edellisiin on vielä lisättävä, että OOo:n käyttö on viime vuosina lisääntynyt koulumaailmassa, jossain määrin EU:ssa (esim. Espanja), mutta ennen muuta kehittyvissä maissa (Kiina, Intia, jne). Näistäkään luvuista ei ole olemassa kokonaisarviota, mutta kyse on kuitenkin miljoonista eikä tuhansista käyttäjistä.
Maailmanlaajuisesti on siis ilmeistä, että OOo:n käyttäjien määrä on ylittänyt varmuudella sadan miljoonan rajan, mutta ylärajasta on vaikeampi esittää arvioita. Kaksisataa miljoonaa käyttäjää näytti olleen suosittu arvaus vuodenvaihteen arvioinneissa.
Suomalaisten käyttäjien määristä ei myöskään ole olemassa luotettavaa arvioita. OOo:n käyttäjämäärän tasaisesta kasvusta kertoo esimerkiksi se, että Suomi24 keskustelusivuilla on oma OOo -keskustelupalstansa. Oikeusministeriön ja monien muiden julkisen sektorin toimijoiden siirtyminen OOo:n käyttäjiksi on tuonut ohjelmalle tuhansia uusia käyttäjiä. Puhutaan siis tuhansista käyttäjistä, mutta sitä kuinka moneen kymmeneen tuhanteen aktiivikäyttäjään on edetty, en ryhdy tässä arvuuttelemaan. Hienoa olisi, jos joku taho ehtisi tällaisen suhteellisen luotettavan arvion tekemään vuoden 2008 aikana.
(OOo -yhteisön arvioita käyttäjämääristä löytyy täältä.)
—–
OOo:n suosio Euroopassa kasvaa pikku hiljaa. Italialainen OOo -yhteisö julkisti tähän liittyen hauskan pikku-uutisen. OOo:n italiankielistä versiota ladattiin vuonna 2006 800.000 kappaletta. Vuonna 2007 latausten määrä oli 1.800.000, eli lisäystä oli tasan miljoona. Samaan aikaan Italian Microsoft ilmoitti, että Vistan koeversiota ladattiin vuonna 2007 juuri tuo miljoona kappaletta. Nyt italialaiset pohtivat, että onkohan tuo luku ihan puhdas sattuma, vai onko kyseessä Vistaan pettyneiden laajempi siirtyminen OOo:n käyttäjiksi.
—–
OOo 3.0 julkaistiin 13.10. 2008. Neljä viikkoa myöhemmin ohjelmaa oli ladattu sen virallisten kotisivujen kautta kymmenen miljoonaa kertaa. Näistä latauksista suurin osa on ohjelman Windows versioita. Tarkkaa prosenttilukua ei ole käytettävissä, mutta kolmen miljoonan latauksen jälkeen julkistetuissa luvuissa Windows käyttäjiä oli yli 80 %, seuraavana tulivat Mac -käyttäjät ja viimeisenä Linux -version lataajat. OOo:n kotivisuilta siis ladataan ennen muuta Windows versiota.
Kuukauden aikana ladatut kymmenen miljoonaa antavat jotain osviittaa ohjelman kehitystä seuraavien aktiivikäyttäjien määrästä. Luvusta jäävät ulkopuolelle passiivisemmat käyttäjät, jotka eivät itse päivitä ohjelmiaan. Näitä löytyy niin oppilaitoksista, julkisen sektorin laitoksista kuin yrityksistäkin. Noissa kaikissa siirtyminen uuteen versioon tapahtuu hitaasti, sillä halutaan että ohjelma on todella vakaa, ja tietoa tästä saa aina uusimman version kohdalla jonkin aikaa odotella. Myöskään Linux -käyttäjät eivät pääosin sisälly tuohon kymmeneen miljoonaan, sillä suurin osa saa ohjelmansa oman Linux -versionsa pakettien jakelun kautta. Linuxin käyttäjien määrää puolestaan ei tiedetä, mutta miljoonista puhutaan joka tapauksessa.
Kolme-nollan latausluvuista ei siis voi päätellä käyttäjien kokonaismäärää. Sen sijaan niistä voi päätellä sen verran, että OOo:n aktiivikäyttäjien määrä on melkoisen suuri - vähintään kymmenen miljoonaa - ja ilmeisessä kasvussa koko ajan.
JusSi, 10.11. 2008
Joulukuun alkuun mennessä 3.0 versiota oli ladattu OOo:n kotisivuilta 17 miljoonaa kertaa. Korjausversio 3.0.1 julkaistaneen näillä näkymin vasta tammikuussa, joten seuraamalla tätä lukua siihen saakka saamme hyvän kuvan OOo:n aktiivikäyttäjien lukumäärästä. Päivittäisten latausten määrä näyttää vaihtelevan 200-350 tuhannen välillä, joten tuo luku noussee reippaasti yli 20 miljoonan ennen korjausversion julkistamista. Ja tuohon lukuun sitten lisätään (maailmanlaajuisesti) yritysten ja oppilaitosten asentamat ohjelmat sekä Linux käyttäjät. Siihen tulee ainakin toinen mokona lisää.
JusSi 2.12. 2008
Comments
Comment from Juippis
Time: February 2, 2007, 3:38 pm
Olen nyt täällä Asikkalan kirjastossa kirjoittamassa yhtä juttua ja ainakin yleisökoneille on asennettu Mozilla Firefoxit sekä OpenOffice.org -toimistopaketit. En sitten tiedä, että onko työntekijöiden koneilla MS Officet. Kannattaa kysyä sähköpostilla,
http://www.asikkala.fi/index_flash.php?id=98
2.0-sarjaa käytetään täällä, hienoa. Oikolukukin löytyy.
Vaikka monet tuskin tajuavat tätä ylellisyyttä, että näkee kirjastossa avoimen lähdekoodin ohjelmia, niin itseeni tämä ainakin vaikutti. Koulussa piti surfata nettiä IE:llä ja kirjoittaa laskentaulukot Excelillä, mutta täällä tuoksuu vapaus. Vielä kun saataisiin Linuxit tänne alle niin…


Write a comment